8
okt
Off

Tieteen ja yritysten keinoin koronavirusta vastaan!

Koronavirus on muuttanut maailmaa ennennäkemättömällä tavalla ja tiede on pyrkinyt löytämään vastauksia viruksen nujertamiseen. Helppoa se ei ole ollut, mutta matkan varrella on koettu myös onnistumisia!

Saadaanko rokote?

Rokotteen saamista odottaa moni, mutta onko sellaista lopulta edes tulossa? Venäjällä on huhuttu omasta rokotteesta mutta moni suhtautuu siihen epäillen, sillä turvallisen rokotteen luominen kestää melko kauan. On pohdittu myös sitä, muodostuuko koronaan lainkaan laumasuojaa ja suojaako sairastuminen uusilta sairastumisilta. On jo löydetty tapauksia, joissa näyttäisi, että henkilö on sairastunut koronaan uudelleen siitä kerran parannuttuaan. Tällöin jää epäselväksi, onko rokotteellakaan mitään toivoa. Tieteen keinoin pyritään löytämään vastauksia näihin kysymyksiin.

Yritysten toiminta virustaistelussa

Monet yritykset ovat joutuneet muuttamaan toimintaansa epidemian aikana selviytyäkseen kiristyneessä ja muuttuneessa taloustilanteessa. Monelle yritykselle nopeasti saatavat yrityslainat ovat tulleet muuttuneessa tilanteessa tarpeeseen. Toiminnan uudelleen muokkaaminen vaatii yleensä rahaa, joten on helpottavaa tietää, että lainapäätöksen saa tarvittaessa nopeasti suoraan netistä. Qredi onkin sivusto, johon yrittäjän kannattaa tutustua.

Osa ravintoloista muutti toimintatapojaan viruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Ne alkoivat esimerkiksi myydä noutoannoksia paikan päällä myytävien annosten sijaan. Osa yrittäjistä muutti myytäviä tuotteitaan alkaen esimerkiksi valmistaa virustaistelussa tarvittavia tuotteita, kuten kankaisia kasvomaskeja tai käsidesiä. Osa viihdealan ammattilaisista, kuten Antti Tuisku, siirtyi tarjoamaan viihdettä verkossa, mikä osoittautui yllättävän suosituksi ratkaisuksi!