9
okt
Off

Asiakkuudenhallinta tieteellisen tutkimuksen tukena

Tieteellistä tutkimusta tekeviin ihmisiin liitetään helposti mielikuvia huonosti käyttäytyvistä ja erakoituneista älyköistä, jotka keskittyvät vain tutkimukseensa. Tällainen mielikuva on hyvin vanhentunut ja yksikään tutkija ei tänä päivänä pärjää itsenäisenä tutkijana, vaan verkostoituminen on äärimmäisen tärkeää sekä itse tutkimuksen että rahoituksen saamisen kannalta. Verkostoitumisen apuna tutkijan kannattaa käyttää asiakkuudenhallintajärjestelmää, johon tutkija voi kirjata kaikki yhteystiedot ja muistiinpanot sidostyhmien yhteydenpidosta.

CRM eli asiakkuudenhallinta auttaa tutkimuksen rahoituksessa

Asiakas- ja yhteistyörekisteri on yksi keskeisimpiä osia asiakkuudenhallinnassa. Tutkijan asiakkaita ovat esimerkiksi tutkimuksessa avustavat toiset tutkijat, tutkimusapurahoja myöntävät tahot sekä yritysten yhteyshenkilöt, jotka vastaavat tutkimusrahoituksista. Pelkkä yhteystietolista ei kuitenkaan vielä ole aito asiakashallintajärjestelmä eli CRM. Englanninkielisistä sanoista Customer relationship management johdettu CRM on yleisesti käytetty lyhenne asiakkuudenhallintajärjestelmästä. Se, mikä on CRM tieteellistä tutkimusta tekevälle tutkijalle, on hieman erilainen kuin mitä CRM on päivittäin myyntityötä tekevälle kauppiaalle. Parhaimmat CRM-järjestelmät ovat kuitenkin helposti muokattavissa erilaisiin tarpeisiin.

CRM:n tarkoituksena on parantaa tutkijoiden yhteistyö- ja asiakassuhteita luoden vahvempaa yhteistyöhenkeä ja tyytyväisempiä tutkimuksen tilaajia. Asiakasnäkökulman huomioiminen voi monille tutkijoille olla vierasta, sillä sen uskotaan toisinaan vaarantavan tutkimuksen riippumattomuuden. Todellisuudessa tilaajat eivät kuitenkaan pyri ohjailemaan tutkijoita tiettyjen tulosten aikaansaamiseksi, vaan tutkimuksen odotetaan olevan merkityksellistä ja hyödyllistä riippumatta tuloksista.

CRM järjestelmän edut tutkijalle

Tiedemaailmassa kilpailu tutkimusten rahoittajien rahoista on kovaa ja kilpailu vain kovenee tieteellisen tutkimuksen yhteiskunnallisen rahoituksen pienentyessä lähitulevaisuudessa. Monille rahoittajille tutkimusrahan myöntämisen tietylle tutkijalle tai tutkimuslaitokselle perustuu viime kädessä aiempiin kokemuksiin ja tunteisiin. CRM mahdollistaa erottumisen muista tutkijoista, sillä sen avulla on helppo lähestyä rahoittajia tehokkaalla tavalla ja tutkijan on aina ennen yhteydenottoa helppo tarkistaa, mistä asioista on edellisen kerran keskustellut kyseisen potentiaalisen rahoittajan kanssa. Tämä antaa rahoittajille paremman kuvan tutkijan motivaatiosta tehdä oman alansa parasta tutkimusta.

Proaktiivinen toiminta rahoituksen järjestämiseksi koetaan lähes poikkeuksetta myönteisenä asiana rahoittajien taholta. Yhtä lailla myös yhteydenpito tutkijalle tärkeisiin sidosryhmiin, kuten toisten tutkimuslaitosten tutkijoihin helpottuu CRM-järjestelmän käytön myötä. CRM voi siten vahvistaa tutkijan asemaa arvostettuna ja hyvin verkostoituneena tutkijana, joka löytää aina oikean kontaktin avustamaan sekä omaa että toisten tutkijoiden työtä.

Tutkimuksen tekeminen tehostuu CRM:n avulla

Tutkimustyön tekeminen on usein ketjutettua työtä. Yhden tutkimuksen tulokset johtavat päätelmiin ja hypoteeseihin, joiden validointia varten tulee aloittaa uusi tutkimus. Kahden samaa asiaa käsittelevän tutkimuksen välillä voi olla taukoja erilaisista syistä johtuen, mutta CRM:n avulla kaikki tarvittavat tiedot aiemman tutkimuksen rahoitukseen ja yhteistyöhön liittyen löytyvät helposti yhdestä paikasta.

Uuden tutkimuksen vaatiman rahoituksen anominen tulee huomattavasti helpommaksi, sillä rahoittajat ja yhteistyökumppanit luottavat tutkijaan, joka muistaa aiemmat yhteydenotot ja keskustelut. Käytännössä tutkija tarkistaa nämä tiedot CRM-järjestelmästä ennen kuin ottaa yhteyttä rahoittajiin ja tutkimuskumppaneihin, ja jatkaa keskustelua tutkimuksen jatkotarpeista perustuen aiempiin keskusteluihin. Tämä luo hiljalleen tutkijalle uskollisia ja pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita, jotka luottavat häneen.

Yhteenveto

CRM eli asiakkuudenhallintajärjestelmä ei ole vain myyntiedustajien työkalu, vaan siitä saadaan helposti myös tehokas työkalu tutkijan käyttöön. CRM tarjoaa tutkijalle runsaasti hyötyjä pitkällä tähtäimellä ja auttaa tutkijaa ylläpitämään hyviä suhteita tutkimusten rahoittajiin ja yhteistyökumppaneihin. Näiden suhteiden ylläpitämiseen käytetty aika palautuu moninkertaisena hyötynä takaisin tutkijalle. Arvostetut tutkijat ovat käytännössä aina hyvin verkostoituneita ja tutkijan verkostoitumisessa auttaa laadukas asiakkuudenhallintajärjestelmä.