Lajitteleeko robotti tulevaisuudessa jätteet?
Robotit ovat pian arkipäivää yhä useammalla työpaikalla. Toisia kehityssuunta kauhistuttaa, mutta robottien ja uuden teknologian uskotaan myös vapauttavan ihmiset fyysisesti rankasta ja yksitoikkoisesta työstä. Ihmiset voivat tulevaisuudessa keskittyä enemmän tietotekniikkaan, joka mahdollistaa ajasta ja paikasta vapaamman työskentelyn eli halutessa myös etätyön. Esimerkkinä voidaan ottaa jätteidenkäsittely,jossa roboteista on varmasti hyötyä jopa lähi-tulevaisuudessa. Robottien avulla jätteet saadaan lajiteltua entistä nopeammin ja kätevämmin, minkä ansiosta materiaali myös kiertää nopeammin. Asialla saattaa olla kauaskantoiset seuraukset maapallon tulevaisuutta ajatellen ja kun materiaali kierrätetään nopeasti, niin uutta ei tarvitse tuottaa samalla tehokkuudella kuin nykyään. Tulevaisuudessa pystytään siis säästämään monia uusiutumattomia luonnonvaroja runsaasti nykyiseen verrattuna. Kysymys kuuluukin, voivatko robotit olla tulevaisuudessa se tärkeä tekijä, joka on osaltaan ehkäisemässä globaalia ilmastonmuutosta.
Robottien kehitystyö vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä
Ihmiskunta on kehittynyt valtavin harppauksin viime vuosikymmenten aikana ja nykyään robotteja voidaan käyttää apuna lähes missä tahansa työympäristössä. Tekoälyn ohjelmointi on nykyään arkipäivää monessa teknologiayrityksessä ja eräs suomalainen yritys on keskittynyt kehittämään robotteja erilaisiin tarkkuutta vaativiin lajittelutehtäviin. Kehitystyössä on omat haasteensa ja robotille annettavien tehtävien monipuolistaminen vaatii myös aina ohjelmoijilta kärsivällisyyttä. Voiko robotti oppia työskentelemään itenäiesti kuten ihminen? Otetaanpa käytännön esimerkki. tekoälyn avulla toimiva robotti ei aluksi tunnistanut kenkiä ja lajitteli ne aina eri paikkaan. Aluksi ongelman ratkaiseminen aiheutti ohjelmoijille päänvaivaa, mutta ratkaisu kuitenkin löydettiin. Robotti nimittäin oppii virheistään, kun sille annetaan palautetta. Saamansa palautteen myötä robotti lopetti kenkiin tarttumisen ja nykyisin kengät saavat olla rauhassa. http://yle.fi/uutiset/3-9013193 Robotin ohjelmoiminen työtä varten vaatii paljon aikaa ja pohdintaa. Ihmisille yksinkertaiset asiat eivät onnistu robotilta luonnostaan, vaan ne on ohjelmoitava esimerkiksi heittämään jätteet oikeaan paikkaan, jolloin lajittelu muuttuu sujuvammaksi.
Robotti tunnistaa erilaiset materiaalit
Ohjelmoinnin seurauksena suomalaisvalmisteinen robotti oppi luontevasti tunnistamaan erilaiset materiaalit. nykyisin robotti tunnistaa myös kumisaappaat ja osaa lajitella ne oikeaan paikkaan. Oman paikkansa löytävät myös metallit, muovi ja muut erikoismateriaalit eli robotti on nyt valmis jätteidenkäsittelijä. Robotin voi lisäksi helposti opettaa lajittelemaan juuri niitä materiaaleja, joita kussakin yrityksessä käytetään. Tulevaisuudessa työ nopeutuu ja muuttuu tehokkaammaksi, mutta jotkut ihmiset kuitenkin pelkäävät robottien vievän työt tavallisilta työntekijöiltä. Huoli ei tietenkään ole täysin turha, sillä esimerkiksi lajittelutyöt saattavat jäädä historiaan robottiteknologian myötä. Tulevaisuudessa teknologian kehittyminen kuitenkin lisää myös uusia työpaikkoja, sillä esimerkiksi erityisesti teknologia-alan ihmisiä tarvitaan yhä enemmän. Pääosin robottien ja tekoälyn kehittymistä voidaan siis pitää positiivisena asiana, joka vahvistaa Suomen kilpailukykyä ja lisää uusien yritysten ja työpaikkojen määrää Suomessa. Lisäksi robotiikan myötä ihmisiä vapautuu työskentelemään enemmän esimerkiksi hoiva-alalle, jossa työvoimapula on jatkuvasti kasvussa. http://www.tekniikkatalous.fi/innovaatiot/2015-02-12/Suomalaisrobotti-lajittelee-j%C3%A4tteit%C3%A4—Tunkee-sormensa-sinne-minne-ihminen-ei-halua-3258823.html